keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Syysterveisin

Taas on pitkäksi venynyt tämä kirjoitusväli. Töitä riitti taas parille kuukaudelle niin, että sai tukka putkella painaa menemään. Nyt on taas hiljaisempaa ja saa vähän rahoittua ja miettiä, että mille sitä ryhtyisi, kun työrintamalla on niin epävarmaa välillä. Tulevaisuus ja mahdollisuudet ovat auki tekevälle ihmiselle :)

Käytiin toissa viikonloppuna pikavisiitti Kolilla ja tässä on muutamia kuvia sieltä. Sää ei oikein suosinut, mutta hienot oli näkymät silti!









Löysin kirpparilta ihan kelpo mehulingon (straight from the 90's!) Aika makoisia mehuja sillä saa aikaiseksi ja suht pienellä vaivalla sekä rahalla. Tässä kuva porkkanan ja appelsiinin värikimarasta. :P



Ai niin ja onhan ihollekin päätynyt uutta kuvaa eloa piristämään! Tämän lintusen suunnitteli ja toteutti ihana Jaana, jonka blogia voit vilkuilla täältä! :)


maanantai 18. elokuuta 2014

Helppo karviaismehu

Meidän pihalla kasvaa kaksi piskuista karviaispensasta. Yllätyin suuresti, kun sain niistä marjat kerättyä, sillä satoa kertyi yli 2 kiloa. No mihin karviaisia sitten voisi käyttää? Netti on toki ohjeita pullollaan ja voihan niitä sellaisenaankin syödä. Päätin kuitenkin kokeilla soveltaa äidin raparperimehun ohjetta karviaisiin ja tulos oli kerrassaan mainio! Tällä kertaa karviaiset päätyvät siis mehuksi, sillä niiden siivoamisessa olisi oma hommansa, jos ne sellaisenaan haluaisi pakastaa. Tässäpä mehun ohje kaikessa lyhykäisyydessään :) Jos haluat tehdä ohjeella törkeän hyvää raparperimehua, niin korvaa karviaiset raparperilla. Karviaisten sijaan voi käyttää myös muita marjoja esim. mustia tai punaisia viinimarjoja, puolukkaa, karpaloa tai ehkäpä viime vuoden mansikat pakkasesta ;) Makeiden marjojen kanssa sokeria tarvitsee vähemmän.


Karviasmehu


8 dl- 1 litra karviaisia
1/2 sitruunaa
250g  sokeria (tai vähemmän)
2 litraa kiehuvaa vettä

Sitruunat pilkotaan ja karviaistet puolitetaan. Kaikki ainekset sekaisin ja seuraavana päivänä siivilöidään, pullotetaan sekä siirretään jääkaappiin tai pakkaseen. Valmista mehua voi vielä himpun verran laimentaa vedellä.










Ps. Pienen määrän karviaisia säästin sittenkin Lunni leipoo- blogin Anskusiilin Clafoutis- ohjeeseen. Nams! :P

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ilmassa on syksyn tuntua

Niin se kesäkin vain hujahti jo melkein ohi! Kesä- ja heinäkuu meni täysin töissä. Siis kirjaimellisesti tein heinäkuussa aika monta 6-päiväistä työviikkoa. No nyt elokuu sitä vastoin vaikuttaa työrintamalla hiljaiselta. Olen ehtinyt hieman rauhoittua, nollata päätä ja kerrankin ihan vain olla. Keittiöön ja vessaankin tehtiin vihdoin pientä pintaremonttia. Etenkin keittiön kaamea lattia (70-luvun karhea muovimatto, johon kaikki lika pinttyy kiinni) on ollut piikki lihassani jo muutosta asti eli yli 2 vuotta :D Ja vessa. No siellä oli samanlainen lattia (ja on edelleen ennen kuin kohta uutta laitetaan), persikan väriset tahraiset seinät ja ei mitään säilytystilaa. Siis hei, miten normaali nainen voi elää sellaisen wc:n kanssa? :D Ehkä laitan ennen ja jälkeen -kuvia myöhemmin :)

Pihahommistakaan en ole ehtinyt mitään koko kesänä kertomaan. Toisaalta ei siellä ole kovinkaan paljoa tapahtunut, kun alkukesä oli niin viileä. että se jotenkin verotti kaikkien kasvien kasvua vaikka hellettä heinäkuussa sitten riittikin. Onneksi en laittanut maissia kasvamaan tänä vuonna, sillä ne eivät olisi menestyneet. Tässä muutamia kuvia :)


Munakoiso on ollut positiivinen yllätys. Olen saanut sellaisen kuvan, että se olisi vaikea tapaus, mutta yllättävän vaatimaton tämä uusi tuttavuus olikin. Latvomisen vaatii, jotta lähtee tekemään sivuhaaroja ja kukkia nopeammin ja lannoitetta yhtä paljon kuin tomaattikin. Muuten aika helppo. Kukat ovat kauniin vaalean violetit ja ensimmäiset vähän kananmunaa isommat "hedelmät" ovat kypsymässä. Satoa saa kerätä sitten syyskuun puolella ja munakoisot kerätään ennen kuin niiden kaunis kiiltävä pinta muuttuu kiiltävästä sameaksi.


Pahoittelen, mutta lähes kaikki kuvien tomaatit ovat raakoja. Korjasin (lue: söin) satoa juuri edellisenä iltana :D Kasvatin Tigerella- tomaattia viime vuoden tomaattien siemenistä. Itse tomaatit ovat olleen ok, mutta kasvien lehdet ovat olleet kesäkuusta asti kumman kurttuisia ja kärsineen näköisiä. Ehkä kannattaa ensi vuonna ostaa uudet siemenet, jos tätä lajia aikoo vielä kasvattaa...

Keltainen päärynä oli söpö tuttavuus. Kypsänä tomaatit ovat nimensä mukaisesti kuin pieniä keltaisia päärynöitä. Maku oli raikas ja miedohko.


Gardener's Delight ei pettänyt tänäkään vuonna. Oikein hyviä ja makeita kirsikkatomaatteja :P

Black Cherry on tämän vuoden tomaateista ehdoton lempparini! Kypsänä nämä kirsikkatomaatit ovat niin tumman punaisia, että ne ovat lähes mustia. Maku on uskomaton; makea ja syvä. Suosittelen! Taimet ovat aika herkkiä uv-säteilylle, joten siirtäminen kasvihuoneeseen keväällä kannattaa tehdä varoen (nimin. viime vuonna kaikki paloivat valkoiseksi ja yhtään ei selvinnyt kasvihuoneeseen asti...).


Kurkkusato on tänäkin vuonna ollut erinomainen. Parhaimmillaan 2 kurkkua päivässä. Kuvassa kasvihuoneen viimeisiä yksilöitä.


Tungosta kasvihuoneessa :D Kurkut ovat vallanneet oikean puolen ja tomaatit vasemman. Päädyssä näkyy matalana kasvavaa munakoisoa.



Kurpitsat eivät ole tästä kesästä nauttineet. Alun kylmyys oli niille liikaa ja se kostautuu sadon määrässä. Toisaalta viime kesänä meinasin hukkua kesäkurpitsoiden määrään, joten ei haittaa :D Ylemässä kuvassa on tämän hetken isoin spagettikurpitsa eli ei vielä kummoinen. En malta odottaa, että sitä pääsee valmistamaan ruuaksi, kun on täysin uusi tuttavuus :)


 Muutama keltainen kesäkurpitsa. Enempää ei tänä kesänä varmaan tule.



Loppuun muutamat kuvat amppeleiden kukista :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kuvia

Edellisestä postauksesta on taas vierähtänyt aikaa. Kiireet eivät helpottaneet vaikka koulun sainkin päätökseen ja muotoilijan paperit käteen. Sain yllättäen oman alan töitä jo ennen valmistumista, joten kiire on ollut vain positiivista :)

Tässä kuvia kesäkuulta mm. junasta, omasta pihasta, vanhempieni pihasta ja juhannuksen mökkireissulta. Kasvihuoneesta ja kasvimaalta laitan kuvia, kunhan kelit lämpenevät kasvukausi hieman kiihtyy.

 Pisarakuviointia junan ikkunassa.



 Äidin omenapuut kukkivat.


 Kauniita esikoita.



 Oransseja ja keltaisia kulleroita varjossa.


 Saisiko olla valoa siivilöitynä vaahteran lehtien läpi? :)

 Vuorenkilpi ja pinkit kukat.


 Pieni särkynyt sydän.

 Oman pihan ylpeys eli lumipalloheisi.










Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...